1

Kierros 47/09 – Ristiretki

Terve Kent, kannattaako tällä viikolla luottaa Fulhamiin?
Kyllä ja ei. Pistäisin lapulle ristin ja ykkösen. Näkisin että tasapeli on Birmighamia vastaan todennäköisin lopputulos. Toisaalta Birmingham on viime aikoina ollut melko hyvässä vireessä. Vierastasuri Liverpoolia vastaan kertoo että Bluesin peli on parantunut, vaikka toki tulos selittyy suurelta osin myös poolin huonoudella. Birmingham saa Barry Fergusonin takaisin keskikentälle pelikiellon jälkeen, ja Christian “Chucho” Benitez pääsee koko ajan paremmin sinuiksi valioliigan fyysisyyden kanssa. Jälkimmäisen otteuita kannattaa seurata lauantaina.

Mistä kannattaisi hakea yllätyksiä?
Varsinaisia suuria yllätyksiä ei ole montaa näkyvissä. Lähtisin pelaamaan Middlesboroughia vastaan. Tähän perusteluna se, että Nottingham on tällä hetkellä yksi Championshipin kovakuntoisimmista joukkueista. Boro ei ennen maajoukkuetaukoa ollut vielä saanut kuvioitaan kuntoon. Strachan lainasi Kitsonin Stokesta, mutta en näkisi että sillä on vielä tässä pelissä merkitystä. Rohkeasti risti ja kakkonen lapulle, varsinkin kakkosella on ihan hyvät prosentit.

Laittaisin kohteeseen West Brom – Bristol C ykkösen ja ristin. WBA on parantanut viime aikoina, ja on selvä suosikki. Toisaalta Bristol ei ole hävinnyt pitkään ja on pärjännyt vieraissakin ihan hyvin. Näkisin että lauantaina sillä on hyvät mahdollisuudet kiusata WBAta. Vierasvoittokaan tässä pelissä ei ole pois suljettu.

Kohteessa Leicester – Plymouth pelaisin myös kotivoittoa ja tasapeliä. Plymouth on piristynyt viime aikoina, ja saattaa olla hankala Leicesterille. Vaikka Leicesterin kompuorinti ei ole kovin todennäköistä, niin tasapeli on silti mielestäni alipelattu (18 %) kun ottaa huomioon Plymouthin tulokset kolmesta viimeisimmästä ottelusta (2 voittoa, 1 tasapeli).

Miten Van Persien loukkaantuminen vaikuttaa Arsenalin peliin?
Sunderlandia vastaan en usko että Arsenalille tulee ongelmia. Eduardo on luonnollinen korvaaja hollantilaiselle, ja jopa parempi viimeistelijä. Toisaalta Van Persien rooli ei ole ollut tälläkään(kään) kaudella olla pelkkä viimeistelijä, vaan myös pelinrakentaja. Lisäksi Van Persien liikkuvuus on paljon monipuolisempaa kuin Eduardolla, mikä voi näkyä siinä että Arsenal ei tällä hetkellä pysty luomaan yhtä paljon maalintekotilanteita. Van Persiellä on myös ollut merkittävä rooli erikoistilanteissa, ja tätä Eduardo ei pysty paikkaamaan. Näkisin että Van Persien poissaolo tuntuu vasta ensi viikon pelissä Chelseaa vastaan. Silloin pitkälti nähdään mitkä ovat Arsenalin todelliset mahdollisuudet mestaruuteen tällä kaudella.

Onnistuuko Hull voittamaan West Hamin?
En usko. West Hamin lähtökohdat peliin ovat huomattavasti paremmat kuin Hullin, vaikka se onkin pisteen Hullia jäljessä ja putoamisviivan alapuolella. West Hamin peli kulkee kun se saa avainpelaajansa takaisin. Jack Collison ja Carlton Cole ovat tällä hetkellä täysin korvaamattomat pelaajat West Hamille, ja jos molemmat ovat mukana lauantaina niin vierasvoitto on varma. Hullin manageri Phil Brown on sen sijaan koko ajan veitsenterällä. Hänen on käytännössä otettava vähintään yksi voitto seuraavasta kahdesta kotipelistä pitääkseen työpaikkansa. Mahdotonta se ei ole, mutta näkisin että tällä hetkellä Hullin peli on ns. lukossa. Tämän lukon avautumiseen voidaan tarvita Brownin potkut.

Kierros 47.

1. Birmingh. - Fulham 1x
2. Burnley - Aston V x2
3. Chelsea - Wolves 1
4. Hull - West Ham 2
5. Sunderl. - Arsenal 2
6. Barnsley - Cardiff 1_2
7. Coventry - Crystal P 1
8. Doncaster - QPR 2
9. Leicester - Plymouth 1x
10. Middlesbr - Nottingh. x2
11. Reading - Blackpool 1
12. Watford - Scunthorp 1
13. West Brom – Bristol C 1x

Kategoria: Ennakko Avainsanat: ,

Lisää aiheesta

Jaa artikkeli

1 Kommentti

  1. Евгений kirjoitti:

    Кажется, это подойдет.

Jätä kommentti

Lähetä

Copyright © 2012 13oikein.com
Palvelun tarjoaa Wordpress, Zoner ja Soccer Livescore.