Miltä vuoden toiseksi viimeinen vakiokierros vaikuttaa?
Erittäin haastavalta, mutta mielenkiintoiselta. Rivillä on useita kohteita johon voisi laittaa kaksi merkkiä mitkä eivät todennäköisesti osuisi kuitenkaan. Valioliigassa pelataan lisäksi arkikierros (ti-ke) joka kannattaa huomioida lauantaina. Siitä huolimatta suurimmat haasteet löytyvät Championship -peleistä. Hyvänä esimerkkinä on Sheff W – Swansea. Olen pelannut tänä syksynä ainakin kolme kertaa Sheff W:tä – ja joka kerta on mennyt metsään. Ehkäpä tällä viikolla pitäisi laittaa merkit pelkästään sen takia Swansealle.
Mistä kannattaisi naarata prosentteja?
Lähtisin hakemaan ristiä (ykkösen lisäksi) ensimmäisestä kohteesta Man City – Sunderland. Vähän aikaa sitten näytti siltä että City alkaa vertymään, mutta keskiviikkona tuli takkiin Tottenhamilta 0-3, surkean esityksen jälkeen. Mikäli Hughes ei saa motivoitua tähtipelaajiaan lauantaiksi niin uskoisin että Sunderlandilla on mahdollisuudet mihin vain. Toisaalta Brucen joukot ovat olleet todella aneemisia viime aikoina, joten kakkosta en uskalla paperille laittaa.
Aion myös pelata Watfordia vastaan kohteessa 7. Watford on Championshipin huonoimpia vierasjoukkueita ja tämän hetkinen 52 % on selvä ylikerroin kakkoselle. Sanoisin että Peterboroughilla on jopa 50-50 mahdollisuudet ottaa kotivoitto, ja tasapelikin on todennäköisempi kuin Watfordin vierasvoitto. Pelin ulkopuolellakaan Watfordilla ei mene tällä hetkellä hyvin. Joukkue on pahoissa veloissa ja on lähiaikoina vaarassa joutua velkojiensa hallintaan. Ehkäpä näillä perusteluilla ykkönen ja risti osuvat.
Doncasterilla voisi olla mahdollisuudet venyä pisteille Derbyn kotikentällä. Derbyä on tällä hetkellä pelattu 69 %, joka on mielestäni liian paljon kun huomioi Doncasterin hyvän vireen (3 voittoa alla). Toki myös Derby on ollut vedossa, mikä tekee merkkien valinnasta vaikean. Lähtisin todennäköisesti ykkösestä liikkeelle, ja laittaisin varamerkiksi ristin. Derbyllä on kuitenkin parempi materiaali, mm. Valioliigastakin tuttu kaksikko Paul Dickov & Lee Hendrie. Toivotaan kumminkin prosenttien vuoksi että Doncaster venyy tasuriin.
Crystal Palace – Barnsley vaikuttaa aluksi kaikkien merkkien peliltä. CP on perinteisesti hyvä kotijoukkue sekä pystyy kaatamaan heikompiaan myös vieraissa. Toisaalta Barnsley on tällä hetkellä kovassa vireessä ja Champiohipin kuntopuntarin kärkipäässä, mutta hyytynyt tasapeliin kahdessa edellisessä ottelussa. Tosin viimeisimmässä pelissä sarjakärki Newcastlea vastaan se tuli kaksi kertaa tasoihin ja pelasi muutenkin hyvin. Koska prosentit ovat tällä hetkellä Barnsleyn eduksi, niin laittaisin lapulle kakkosen.
Entä Aston Villa – Stoke?
Villa on tällä hetkellä Valioliigan kuumin joukkue. Steward Downingin paluun jälkeen Villan peli on kulkenut mainiosti. Viime lauantaina kaatui Man Utd Old Traffordilla ja tiistaina Sunderland “Valon Stadionilla”. En usko että Stoke yllättää tällä kertaa, vaikka ristin ja kakkosen prosentit houkuttelevatkin. Ainoa uhka kotivoitolle lienee se, että Villan avainpelaajat kärsivät uupumuksesta. Martin O’Neil ei ole aikaisemminkaan lepuuttellut avainmiehiään ja tämä näkynee varmasti lauantaina. Tämän lisäksi Stoke on voinut levätä koko viikon. Mutta silti Villalla kulkee tällä hetkellä niin kovaa että en usko että Stokella on mahdollisuuksia.
Kierros 51.
1. Man C - Sunderl. 1x
2. Blackburn – Tottenham x2
3. Fulham - Man Utd 2
4. Aston V - Stoke 1
5. Sheff W - Swansea x
6. Peterboro – Watford 1x
7. Derby - Doncaster 1x
8. Crystal P - Barnsley 2
9. Cardiff - Leicester 1
10. Bristol C - Reading 1
11. Blackpool – West Brom 2
12. QPR – Sheff Utd 12
13. Scunthorp – Ipswich x2
Kiinnostaako