Kent, mitka ovat ennakkofiilikset lauantain vakiosta?
Rivi vaikuttaa kotivetoiselta mutta muutamia hyvia kakkosvetoja sielta voi yrittaa hakea. Harkaviikot ovat taas taalla joten kova ottelutahti todennakoisesti vahvistaa kotietua.
Mista peleista yllatykset?
Lahtisin pelaamaan West Hamia vastaan. Pompey on ollut nousussa viime aikoina (esimerkiksi 2-0 voitto Liverpoolista viime viikonloppuna). Luotan etta Avram Grant saa nykyisesta miehistosta enemman irti ja varsinkin saa organisoitua puolustuspelia paremmaksi. West Ham on ollut surkeassa vedossa eika manageri Zolalla ole ollut keinoja nostaa joukkueen esityksia viime kauden tasolle. Uskoisin etta Hammers tarvitsee tammikuussa muutaman hyvan tasmahankinnan puolustukseen ja hyokkaykseen ennenkuin nousu alkaa. Yksi mahdollinen nimi voisi olla Bayernin Luca Toni. Mutta talla hetkella merkeiksi siis x2.
Kohteessa 5. pelaisin mielummin Evertonia kuin Sunderlandia. Uskoisin etta Moyesin joukot parantavat liigassa otteitaan kun Eurooppaliigan lohkovaihe on ohi. Taman lisaksi Toffeesin loukkaantumistilanne alkaa hellittaa (mutta toisaalta Yobo ja Pienaar lahtevat tammikuussa Afrikan Mestaruuskisoihin). Sunderlandin vire on laskunut hyvan alun jalkeen, ja joukkue ei ole voittanut viiteen viimeiseen peliin. Pelista voi tulla tasainen, mutta uskoisin etta Evertonin nouseva vire lopulta ratkaisee ottelun sinisille. Paperille x2.
‘Ideavarmat’ ja varmistukset?
Laittaisin QPR:lle ykkosen. Edellisen managerin Jim Magiltonin, joka ajautui riitaan keskikenttapelaaja Akos Buzsakyn kanssa, potkut puhdistivat ilmapiiria joukkueen sisalla. Uskoisin etta alavireinen Bristol kaatuu kotona. Wigan voittanee myos kotonaan Blackburnin. Martinezin joukot saivat sunnuntaina lepoa koska peli Boltonia vastaan peruttiin saaolosuhteiden takia, eika Blackburnin pitaisi aiheuttaa muutenkaan ongelmia.
Varmistaisin Chelsean kakkosta ristilla, joka osuessaan blokkaisi useita riveja pois pelista. Tama on perusteltua silla Birmingham on ollut hyva kotijoukkue, ja havinnyt edellisen pelin lokakuun puolivalissa Arsenalille. Talla hetkella Birmingham on hieman yllattavasti liigassa sijalla 8, pisteen Liverpoolia edella! Periaatteen vuoksi varmistaisin myos Newcastlen kakkosta ristilla. Varma kakkonen Newcastelle pienilla prosenteilla tuntuu huonolta idealta. Toivottavasti Sheff W pystyy venymaan tasapeliin.
Kierros 52.
1. Birmingh. - Chelsea x2
2. Fulham - Tottenham 1
3. West Ham - Portsm. x2
4. Burnley - Bolton 1
5. Sunderl. - Everton x2
6. Wigan - Blackburn 1
7. Man C - Stoke 1
8. Liverpool - Wolves 1
9. Sheff W - Newcastle x2
10. Crystal P - Ipswich 1x
11. QPR – Bristol C 1
12. Reading - Swansea 1x
13. Derby - Blackpool 1
Kiinnostaako