4

Kierros 11 – Kotivoittoja vastaan

Tämän viikon vakiorivistä on tulossa veikkaajien silmissä vahvasti kotivoittopainoitteinen. Tällä hetkellä vain yhdessä kohteessa on eniten pelattu merkki muu kuin ykkönen: Stoke – Tottenham, missä kakkosen kautta kultee 41 % riveistä. Edellä mainitun lisäksi haastavimpiin valioliigakohteisiin kuuluu ehdottomasti Portshmouth – Hull. Mestaruussarjan parhaimmat yllätykset narataan kahdesta alimmasta kohteesta.

Vajoaako Tiikerit Pompeyn mukana?
Pompeyllä ei ole enää mitään hävittävää mutta silti sen peli on kulkenut mallikkaasti kun vastassa on ollut samantasoinen jengi. Avram Grant on saanut joukkueesta kiitettävän paljon irti kun ottaa huomioon miten paljon pelaajamateriaali on vaihtunut (heikentynyt) vuodessa. Varsinkin akseli Piquionne-Dindane-O’Hara on löytänyt toisensa ja vastannut suurimmaksi osaksi maalinteosta kevään aikana. Toisaalta tällä viikolla joukkueen pistesakko realisoitui ja putoaminen on väistämätöntä.

Hullin valmennuspuolella on käynyt ovi kun Phil Brown sai mennä ja tilalle otettiin Ian Dowie (joka aikoinaan nosti Crystal Palacen ja Aki Riihilahden valioliigaan). Kieltämättä Hull on ollut surkea, mutta sen viime aikojen tilastoa vääristää myös kolmen ottelun vaikea vieraspeliputki. Ja viime viikonloppuna Arsenalin Nick Bendtner teki voittomaalin vasta lisäajalla. Joukkue on saanut takaisin Jimmy Bullardin mikä voi olla liigassa pysyminen kannalta ratkaiseva tekijä. Bullard palasi viime lokakuussa loukkaantumisen jälkeen takaisin, pelasti tuolloin Phil Brownin potkuilta ja valittiin marraskuun pelaajaksi. Toisaalta Hullin kurssi kääntyi välittömästi laskuun kun Bullard loukkaantui joulukuussa uudelleen. Joukkue tarvitsee juuri nyt Bullardin kaltaista sytyttäjää. Tämän lisäksi valmentajan vaihdos laittaa pelipaikat uudelleen jakoon ja pelaajat joutuvat ansaitsemaan peliaikansa. Tämä nostanee varmasti näyttöhaluja. Odotettavissa on siis mielenkiintoinen “jumbofinaali” mistä uskon Hullin ottavan ainakin pisteen tai jopa voiton. (X2)

Mestaruusarjan jumbofinaali
Myös ottelu Scunthorpe – Plymouth on eräänlainen jumbofinaali koska joukkueet ovat sarjassa toiseksi ja kolmanneksi viimeisinä. Näistä kahdesta Scunthorpella on paremmat lähtökohdat välttää tippuminen sillä se on tasapisteissä viivan yläpuolella olevan Crystal Palacen kanssa. Toisaalta sen kuntokäyrä on ollut viime aikoina vahvassa laskussa, mutta sitäkin vääristää vaikeat vierasottelut: harva joukkue vie pisteitä Newcastlen, Ipsvichin ja Coventryn vieraana. Edellisistä kotipeleistä se on saalistanut kaksi tasapeliä ja voiton.

Plymouthin vire on ollut ihan hyvällä tasolla: 1 voitto, 3 tasapeliä ja 2 tappiota kuudessa ottelussa sitä selvästi vahvempia jengejä vastaan. Pilgrims on myös saanut takaisin hyökkääjä Bradley Wright-Philipsin joka on ollut sivussa heinäkuusta lähtien polvivamman takia. Wright-Philips, joka teki maalin heti toisessa ottelussaan, on kuin uusi vahvistus Plymouthille millä on vielä mahdollisuudet säilyä liigassa. Jos se saa tästä ottelusta kolme pistettä, niin se on vain yhden pisteen päässä Scunthorpesta ja kaikki on täysin auki. Tällä hetkellä Plymouth hakenee pisteitä paljon todennäköisemmin kuin prosentit osoittavat (X = 24 %, 2 = 18 %) mikä tekee Scunthorpen ohipelaamisesta mukavan houkuttelevan vaihtoehdon. (X2)

Ailahteleva Boro
Middlesbroughin pelejä on vaikea ennustaa koska sen otteita on leimannut suuri ailahtelevaisuus koko kauden. Joukkue on yleensä pelannut kotiotteluissa varmasti mutta vieraissa pelit hävitään liian helposti. Tammikuussa Man Cityyn siirtyneen Adam Johnssonin jättämä aukko on suuri eikä liigan parasta pelaaja edes yritetty suoraan korvata. Boron valioliigatason materiaali onkin nykyään vain illuusiota eikä se oletusarvoisesti kaikkia otteluita voita. Toki joukkue silti kuuluu materiaaliltaan Mestaruussarjan ylempään kastiin. Toisaalta vahvemmatkaan joukkueet eivät ole juhlineet Riverside Stadiumilla tällä kaudella. Tämän kävi viimeksi toteamassa Newcastle joka sai olla tyytyväinen tasapeliin.

Reading on päässyt mahtivireeseen: alla on neljästä sarjapelistä yhtä monta voittoa. Ainoastaan tilastoja rumentaa FA cup tappio Aston Villalle. Suuri merkitys Royalsin hyviin tuloksiin on ollut se, että se on pelannut nuo ottelut kotona. Toisaalta ei voittoputkea saavuteta pelkästään kotiedulla vaan myös otteet kentällä pitää olla kohdallaan. Tiistaina Neil Warnockin alaisuudessa piristynyt QPR kävi toteamassa Readingin paremmaksi. Yksi kevään kuumimmista Championship-pelaajista on ollut malilainen laituri Kebe, joka on tehnyt Readingille paljon maaleja. On todennäköistä että Kebe siirtyy kesällä valioliigaseuraan jos ja kun Royals ei ole nousemassa itse. Tässä kohteessa luotan enemmän Boron ailahteluun – ja laitan merkkini Readingille toivoen samalla että ykkösen prosentit nousevat lisää lauantaihin mennessä. (X2)

Kierros 10.

1. Stoke – Tottenham 12
2. Sunderland – Birmingham 1
3. Wigan – Burnley 1
4. Everton – Bolton 1
5. Portsmouth – Hull X2
6. Sheff Wed – Derby 1
7. Blackpool – Crystal P 1
8. Doncaster – Sheff Utd 1X
9. Ipswich – Barnsley 1X
10. WBA – Preston 1
11. QPR – Swansea 1
12. Scunthorpe – Plymouth X2
13. Middlesbrough – Reading X2

Kategoria: Ennakko Avainsanat: , , ,

Lisää aiheesta

Jaa artikkeli

4 Kommenttia

  1. Kent Brockman kirjoitti:

    Spursille vaikuttaa kasaantuvan loukkaantumishuolia. Viimeisin uhri on Jermaine Defoe joka on noin 3 viikkoa ulkona nivusen takia. Tällä hetkellä Tottenhamilla ei ole yhtään varsinaista laituria avaukseen heittää ellei Gareth Balea sellaiseksi lasketa. Ehkä Spursin kakkosen voisi siirtää ristiksi.

  2. Rene kirjoitti:

    Ipsun risti on haaskausta kun Barnsley on surkeassa vierasformissa. Mä lähtisin pelkällä ykkösellä siinä kohteessa ja vaihtaisen varamerkin Boltonin tasapelille. Siitä saa kumminkin hyvät prosentit osuessaan.

  3. Kuutone kirjoitti:

    Suosituimmat varmat tällä kierroksella näyttävät olevan kohteen 3 Wigan, kohteen 4 Everton ja kohteen 10 WBA, joista jonkun on petettävä mikäli Vakiolla halutaan voittaa rahaa! Näistä Everton on minun silmissäni varmin varma..

    Kohteiden 5, 12 ja 13 merkit tuntuvat hyvin asetelluilta, samoin kohteen 1 korjaus! :)

    Lisäksi tasapelin todennäköisyyttä ykkösen sijaan voi pohtia kohteissa 2, 7 ja 11 mutta muuten näyttää hyvältä VIHJEriviltä!

  4. Kent Brockman kirjoitti:

    Ipsu menikin juuri johtoon. Vaikuttaa risti tosiaan menneen hukkaan. Itse olisin ehkä laittanut sen Sheff W:lle enkä Boltonille. Samaa mieltä kuin Kuutone että Everton lienee kaikkein pomminvarmoin tällä kierroksella. Vaikka UL:n Rönkä sanoi että Toffeesin peli alkaa hajota… :)

    Kohteessa 7 CP johtaa tällä hetkellä. Mielenkiintoiseksi menee. Kakkonen tai risti taitaa olla tulossa siitä :(

Jätä kommentti

Lähetä

Copyright © 2012 13oikein.com
Palvelun tarjoaa Wordpress, Zoner ja Soccer Livescore.